lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kevään viimeinen 4.6.2013

Kiltailta ja illan teemana oli kansainvälinen QuiPDay eli tilkkuilupäivä lauantaina 15.6.2013. Vietämme sitä Vaasan Torilla klo 10.00 eteenpäin  säävarauksella  muutaman tunnin, tehden sellaisia töitä joita voi käsin ommella. Näytillä on myös kiltalaisten valmiita töitä. Sateen sattuessa rantaudumme pienemmissä porukoissa eri paikkoihin Rewell Centeriin ja ympäristöön, mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti on hieno ilma kuten oli viime vuonna. Tervetuloa kaikki tilkkuilusta kiinnostuneet katselemaan taitavien kiltalaisten töitä ja työnäytteitä.

Torilla tavataan!

------------------------------------------------------

Tässä pari hienoa kirjailtua pussukkaa

  
 
Anneli Virta 
 
Sinikka Niemelä

------------------------------------------------------------

Puheenjohtajamme oli saanut kasan kankaita lahjoituksena ja saimme ottaa siitä mitä halusimme, harmi etten ottanut kuvaa, mutta kyllä siitä pöydältä kankaat hävisivät joku kasa aina jonkun kassiin kotiin vietäväksi.

Syksyn teemana on nuppupeittoja lahjoitettavaksi ja idea lähti tilkkupäiviltä, siitä sitten myöhemmin enemmän.


Lämmintä kesäkuuta kaikille!
Posted by Picasa

Ei kommentteja: